|
Tutkimus: Suomalaiset entistä halukkaampia kierrättämään
Viime syksynä tehdyn tutkimuksen mukaan 94 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut kierrättämään kestokulutustavaroita. Tuoreessa tutkimuksessa selvisi, että turhan tavaran varastoiminen ja kuljetusongelmat estävät kierrätysmyönteisyyden muuttumista teoiksi.
|
|
|
Havujen katveessa
Ainavihannat havukasvit jämäköittävät istutusten muotoja ja luovat puutarhaan ympärivuotisen eloisan ilmeen. Ne myös tarjoavat suojaa ja kumppanuuskasveilleen hyvät olosuhteet.
|
|
|
Tulppaani on myös juhlakukka
Riehakas tulppaani on juurtunut suomalaiseen arkeen ja juhlaan. Tulppaaneita on kukitettu kevättalvella leikkokukiksi jo pitkään, mutta vasta 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa tulppaaneja alkoi alkuvuodesta näkyä kaupunkien kukkakaupoissa Suomessa
|
|
|
Näin voit päätellä, ovatko tulppaanit tuoreita!
Pitkään kestävien tulppaanien salaisuus on luonnollisesti tuoreus. Näin hankit terhakat tulppaanit.
|
|