 |
Tutkimus: Suomalaiset entistä halukkaampia kierrättämään
Viime syksynä tehdyn tutkimuksen mukaan 94 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut kierrättämään kestokulutustavaroita. Tuoreessa tutkimuksessa selvisi, että turhan tavaran varastoiminen ja kuljetusongelmat estävät kierrätysmyönteisyyden muuttumista teoiksi. |
|
 |
Havujen katveessa
Ainavihannat havukasvit jämäköittävät istutusten muotoja ja luovat puutarhaan ympärivuotisen eloisan ilmeen. Ne myös tarjoavat suojaa ja kumppanuuskasveilleen hyvät olosuhteet. |
|
 |
Tulppaani on myös juhlakukka
Riehakas tulppaani on juurtunut suomalaiseen arkeen ja juhlaan. Tulppaaneita on kukitettu kevättalvella leikkokukiksi jo pitkään, mutta vasta 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa tulppaaneja alkoi alkuvuodesta näkyä kaupunkien kukkakaupoissa Suomessa |
|
 |
Näin voit päätellä, ovatko tulppaanit tuoreita!
Pitkään kestävien tulppaanien salaisuus on luonnollisesti tuoreus. Näin hankit terhakat tulppaanit. |
|
 |
Sinikan Vihervinkit tammikuulle. Jatkoaikaa jouluistutuksille.
Lue hortonomi Sinikka Neuvosen vihervinkit vuoden alkuun. Annna jatkoaikaa jouluistutuksille ja tarkista mikä on tärkeää tammikuussa. |
|
 |
Vanhat joulupaperit energiaksi, pakkaukset keräyskartongiksi
Käytön jälkeen joulupaperit sopivat parhaiten energiajätteen joukkoon. Jos energiajätteen keräysmahdollisuutta ei ole, lahjapaperit ja kukkien käärepaperit tulisi laittaa sekajätteeseen. |
|
 |
Joulumieli syttyy turvallisista ja toimivista valoista
Laadukkaat ja oikein asennetut valosarjat piristävät pimeän aikaan pihapiiriä, parveketta ja sisätiloja. Nykypäivän runsaat valikoimat takaavat, että jokainen löytää mieleisensä ja tarkoitukseensa sopivat valosarjat. Hyvin huollettuna ne palvelevat ja tuottavat iloa monen vuoden ajan. |
|
 |
Nyt kasveille talvitakki päälle!
Nuoret taimet ovat tuhoeläinten herkkua, arkoja lajeja uhkaa pakkanen, ja havukasveja kuivattaa kevätahava. Rakenna talvisuojat puutarhasi tarpeiden mukaan. |
|
 |
3 keinoa, joilla joulutähti pysyy pitkään terhakkaana
Talven rapsutellessa nurkkia tekee usein mieli hankkia hieman väriä kotiin. Joulutähden iloisen punaiset, valkoiset, kermanväriset tai railakkaat uutuusvärit valaisevat talvisenkin hämärän. Mikä parasta, joulutähti on kestävimpiä joulukukkiamme. Itsenäisyyspäivän aikaan hankittu joulutähti on teräkunnossa vielä uutena vuotenakin, kunhan muistaa pari hoitovinkkiä. |
|
 |
Suojaa kasvisi jäniksiltä ja myyriltä
Paras aika suojata jäniksien ja myyrien ruokavalioon kuuluvat kasvit on juuri nyt ennen lumien tuloa. Myyrätuhoja on odotettavissa ensi talvena, vaikka aivan huippuesiintymistä olekaan luvassa. Jänikset ja rusakot verottavat joka vuosi puutarhan kasveja. Oma riesansa voi paikoin olla isommista kasvissyöjistä; hirvistä, peuroista ja metsäkauriista. |
|